Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n edustajat vakavoituivat sitä mukaa kuin Erä kuroi kiinni Storvretan johtoa EFC-karsinnan ratkaisupelissä. Toisella tauolla eroa oli vielä maali, mutta IFF:n edustajat lähtivät laittamaan arvontarekvisiittaa valmiiksi. Kaiken varalta.
Ja niinhän siinä kävi, että jatkaja oli lopulta haettava arvalla. Ja kaikkihan tietävät, kuinka arvonnassa käy kun vastakkain ovat Hannu Hanhi ja Aku Ankka.
Mutta leikki leikkinä, mahdolisuudet olivat siinä kohdin 50-50 ja näin kävi tällä kertaa.
Pressissä päävalmentaja Petteri Bergman mietti Erän hävinneen vuoden sisään EFC-finaalin jatkoajalla, liigan viidennen finaalin rankkareilla ja nyt vieläkin niukemmin arvalla. Ei kuitenkaan selitellen. Niin jatkoajalla kuin rankkareissakin vastustaja oli ollut sen aavistuksen parempi. Arvan kohdalla voi jo puhua onnesta, mutta sitä ennen oli 60 minuuttia aikaa ratkaista. Pressin jälkeen eräläiset eivät manailleet arpaa vaan viime minuuttien käyttämättä jääneitä tekopaikkoja.
Nousujohteinen trendi jatkuu, kuten nähdään siitä, että Erä on taistellut itsensä pelaamaan tällaisista panoksista. Työtä kuitenkin riittää tehtäväksi, ja EFC-karsinta osoitti, että suunta on edelleen oikea. Maalivahtipeli oli varmaa, pallo liikkui näyttävästi, kevään avainpelaajat olivat nytkin iskussa ja vahvistukset Mika Moilanen ja Juho Kantola keräsivät heti onnistumisia. Kevään finaaleissa tökkinyt ylivoimapelikin tuotti nyt maaleja.
Salibandyliigan alkuun on kolme viikkoa, ja valmistautuminen jatkuu.
MOSAN OMAT on
Tapanilan Erän salibandyn verkkojulkaisu.
Tsekkaa Erän seurasivut
tapanilanera.fi »
Q: What is this weird language?
A: It's Finnish! But we have stuff in English, too!
Jos olet Facebookissa,
seuraa Erän miehiä!